AJANKOHTAISTA

VALTIONAVUSTUS SAI ÖLJYLÄMMITYKSEN VAIHTAMISTA HARKINNEET LIIKKEELLE – AVUSTUSTA RIITTÄÄ VIELÄ TUHANSILLE JA LISÄRAHAA ESITETTY ENSI VUODEN BUDJETTIIN

Julkaistu 10.11.2020

Uutta öljylämmityksen vaihtamiseen kannustavaa avustusta haki ensimmäisen kahden kuukauden aikana yhteensä noin 5 200 pientalon omistajaa. Avustusta on myönnetty syyskuun alusta lähtien osana kestävää elvytystä, jolla tuetaan koronakriisistä toipuvaa taloutta. Tavoitteena on luoda työtä ja vähentää rakennusten lämmittämisestä aiheutuvia päästöjä.

ympäristöministeriö ja Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tiedottavat 

Avustuspäätöksiä annettiin syys–lokakuussa noin 1 200 kotitaloudelle. Vain 60 hakijaa sai kielteisen päätöksen, mikä tarkoittaa, että tällä hetkellä avustukseen varatusta noin 28 miljoonasta eurosta noin 4,4 miljoonaa euroa on varattu myönteisen päätöksen saaneille. Odotettua useampi on hakenut suurempaa, 4 000 euron avustusta, minkä vuoksi avustusta riittää aikaisemmin arvioidun 10 000 hakijan sijaan todennäköisesti noin 7 000–8 000 pientalolle. Korkeammat avustussummat merkitsevät toisaalta suurempia investointikustannuksia, jolloin myös hankkeiden vaikutukset työllisyyteen ovat suuremmat.

Vaikka myönteisten päätösten määrä on suuri, riittää avustusta vielä tuhansille öljylämmitteisten pientalojen omistajille. Hallitus on myös esittänyt ensi vuoden budjettiin noin 9,7 miljoonan euron määrärahaa, jolla tuettaisiin edelleen öljylämmityksestä pois vaihtavia pientalon omistajia.

”Elvytyksen ja työllisyyden näkökulmasta olisi ihanteellista, että lämmitysremontteja toteutettaisiin ripeällä aikataululla. Nopeat päästövähennykset myös tukevat Suomen hiilineutraaliustavoitteen 2035 saavuttamista”, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen.

Sähköinen hakeminen nopeuttaa käsittelyä

Avustusta myöntävä Pirkanmaan ELY-keskus on palkannut huikean hakemusmäärän käsittelyyn lisää henkilökuntaa. Hakemustenkäsittelyssä on silti ruuhkaa, ja tällä hetkellä avustusta hakevien kannattaa varautua jopa 4–6 kuukauden käsittelyaikaan.

”Hakemusten käsittelyä hidastaa etenkin paperihakemusten suuri määrä, puutteellisesti täytetyt hakemukset sekä liitteiden, varsinkin valtakirjojen puuttuminen. Valtakirja tarvitaan myös hakijan puolisolta, jos pariskunta omistaa kiinteistön yhdessä”, kertoo ryhmäpäällikkö Vesa-Pekka Heikkilä Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

Hakijoita suositellaan hakemaan avustusta sähköisesti Aluehallinnon asiointipalvelussa. Sähköinen käsittely nopeuttaa asian käsittelyä. Avustusta kannattaa hakea jo ennen hankkeen toteuttamista varsinkin, jos haluaa varmistua myönteisen avustuspäätöksen saamisesta. Hankkeen voi kuitenkin toteuttaa myös ennen avustuspäätöstä, jolloin avustus voidaan maksaa takautuvasti.

Huolellisuus kannattaa lämmitysmuodon ja -laitteiden valinnassa

Suurin osa avustuksen hakijoista on vaihtamassa öljylämmityksen ilma–vesilämpöpumppuun. Toiseksi suosituin on maalämpö. Näihin sekä kaukolämpöön vaihtaville on tarjolla 4 000 euron avustus, ja muihin ei-fossiilisiin lämmitysjärjestelmiin öljylämmityksen vaihtavat voivat saada 2 500 euron avustuksen.

Öljylämmityksen korvaamista suunnittelevien kannattaa selvittää huolellisesti omaan kiinteistöön sekä omalle asuinalueelle sopivat lämmitysvaihtoehdot. Tarkkana kannattaa olla niin laitteiden hyötysuhteissa kuin luvissa ja ilmoituksissa.

Muun muassa öljysäiliön poistamiseen sekä uuden lämmitysjärjestelmän asentamiseen tarvittavat luvat ja ilmoitukset selviävät ottamalla yhteyttä omaan kuntaan. Suunnittelussa on esimerkiksi syytä huomioida, että nykykäytännön mukaan maalämpöjärjestelmien sijoittaminen pohjavesialueille ei pääsääntöisesti ole mahdollista.

 

Lähde: https://ym.fi/-/valtionavustus-sai-oljylammityksen-vaihtamista-harkinneet-liikkeelle-avustusta-riittaa-viela-tuhansille-ja-lisarahaa-esitetty-ensi-vuoden-budjettiin

 

AJANKOHTAISTA

Vuodenvaihteen aukioloajat

Vuodenvaihteen aukioloajat

AJANKOHTAISTAVUODENVAIHTEEN AUKIOLOAJATJulkaistu 18.12.2023Kaikki talotekniikkapalvelut ovat saatavilla myös joulun aikana. Palvelemme ja työskentelemme arkipäivisin normaalisti muutamaa liikkeemme aukioloaikojen supistusta lukuunottamatta. Pyhäpäivinä olemme...

Keskon uuden K-Supermarketin ilmanvaihtourakka Satatechille

Keskon uuden K-Supermarketin ilmanvaihtourakka Satatechille

AJANKOHTAISTAKESKON UUDEN K-SUPERMARKETIN ILMANVAIHTOURAKKA SATATECHILLEJulkaistu 28.9.2023Satatech Talotekniikka Oy on valittu ilmanvaihtourakoitsijaksi Keskon rakentamaan K-Supermarketiin, joka nousee Raumalle Sinkokadulle. Uusi K-Supermarket avautuu asiakkaille...

Toimipisteeemme sijaitsee Raumalla yli 600 m2 toimitiloissa. Yritys on täysin yksityisomistuksessa. Henkilöstömme koostuu lähes kahdestakymmenestä alansa ammattilaisesta.

Suoritamme urakointia pääsääntöisesti Satakunnan alueella. Yksittäisiä asennusprojekteja suoritamme myös muualla Suomessa ja ulkomailla.

Laajat palvelut ovat kaikkien käytettävissä. Asiakkaitamme ovat julkishallinto, yritykset, rakennusliikkeet, taloyhtiöt ja kotitaloudet.

YHTEYSTIEDOT

Hakuninvahe 1, 26100 Rauma

02-8376 6100

info@satatech.fi

Avoinna arkisin 7.00-16.00

Y-tunnus: 2575266-3

Seuraa meitä Facebookissa

Seuraa meitä Instagramissa

©2024 Satatech Talotekniikka Oy