AJANKOHTAISTA

ELY-KESKUKSEN AVUSTUS ÖLJYLÄMMITYSJÄRJESTELMÄSTÄ LUOPUMISEEN SAANUT POSITIIVISEN VASTAANOTON

Julkaistu 18.9.2020

Ympärivuotisessa asuinkäytössä oleville pientalojen omistajille avautui 1.9.2020 haettavaksi valtionavustus öljylämmitysjärjestelmästä luopumiseen ja korvaamiseen ympäristöystävällisemmällä lämmitysmuodolla. Avustuksen myötää keskitetysti koko Suomeen Pirkanmaan ELY-keskus.

Pirkanmaan ELY-keskuksen mukaan hakemuksia on saapunut syyskuun alkupuolella jo yli 1000 kappaletta. Avustuksen arvioitu riittävyys on 10 000 pientalolle.

Saatavilla kaksi eri avustusvaihtoehtoa

Avustusta myönnetään 4000€, kun öljylämmityksestä siirrytään kaukolämpöön, maalämpöpumppuun tai ilma-vesilämpöpumppuun ja 2500€, kun siirrytään muihin lämmitysmuotoihin. Avustusta ei myönnetä, jos rakennus käyttää saneerauksen jälkeen fossiilisia polttoaineita, kuten öljyä, hiiltä, maakaasua tai turvetta.

– Pientaloasukkaat ovat olleet ahkerasti innostuneita lämmitysmuodon vaihtoon syyskuun alkupuolella ja ihmiset ovat olleet hyvin tietoisia uudesta avustusmuodosta, kertoo Satatech Talotekniikka Oy:n Mika Siivonen.

– ELY:n hakemuksesta on tehty hyvin helppo ja yksinkertainen. Osa ihmisistä sekoittaa uuden avustuksen olemassa olevaan ARA:n energia-avustukseen, joka on kuitenkin täysin eri asia, jatkaa Satatechin Jukka Otamo.

Avustuspäätös kannattaa hakea ennen muutostyötä

Avustusta voi hakea myös takautuvasti, mutta avustuspäätös on suositeltava hakea ennen lämmitysjärjestelmän muutostyöhön ryhtymistä.

– Avustuspäätökseen tulee liittää suunnitelma lämmitysjärjestelmän purkamisesta ja uuden toteuttamisesta. Suunnitelmaksi riittää urakointiliikkeen eritelty tarjous eli tästä ei koidu lisäkustannuksia asiakkaille, Siivonen toteaa.

Ennen muutostyöhön ryhtymistä on hyvä varmistua myös kuntien alueellisista vaatimuksista ja lupa-asioista.

AJANKOHTAISTA

Huoltopalvelumme ovat ruuhkautuneet

Huoltopalvelumme ovat ruuhkautuneet

AJANKOHTAISTAHUOLTOPALVELUMME OVAT RUUHKAUTUNEETJulkaistu 5.8.2025Huoltopalvelumme ovat ruuhkaunuteet suuren kysynnän vuoksi. Ruuhkautumisen aiheutti heinäkuun loppupuolelle osunut hellejakso. Työtilauksia vastaanotettiin ilmanvaihtoon ja jäähdytykseen liittyen 2-3...

Ilmalämpöpumppu kerrostaloasunnon jäähdytykseen

Ilmalämpöpumppu kerrostaloasunnon jäähdytykseen

AJANKOHTAISTAILMALÄMPÖPUMPPU KERROSTALOASUNNON JÄÄHDYTYKSEENJulkaistu 14.3.2025Ilmalämpöpumppu on mahdollista asentaa myös kerrostaloasunnon jäähdytykseen. Kerrostaloasennukset ovat yleistyneet viime vuosien aikana huomattavasti, koska kesäajan hellejaksot ovat...

Etsimme ilmastointiasentajaa Raumalle

Etsimme ilmastointiasentajaa Raumalle

AJANKOHTAISTAETSIMME JOUKKOOMME ILMASTOINTIASENTAJAA RAUMALLEJulkaistu 30.1.2025Satatech Talotekniikka Oy on ilmastointiin, jäähdytykseen, LVI-huoltoon, lämpöpumppuihin ja LVI-alan konsultointitehtäviin erikoistunut palveluyritys. Olemme toimialueemme johtava toimija....

Toimipisteeemme sijaitsee Raumalla yli 600 m2 toimitiloissa. Yritys on täysin yksityisomistuksessa. Henkilöstömme koostuu lähes kahdestakymmenestä alansa ammattilaisesta.

Suoritamme urakointia pääsääntöisesti Satakunnan alueella. Yksittäisiä asennusprojekteja suoritamme myös muualla Suomessa ja ulkomailla.

Laajat palvelut ovat kaikkien käytettävissä. Asiakkaitamme ovat julkishallinto, yritykset, rakennusliikkeet, taloyhtiöt ja kotitaloudet.

YHTEYSTIEDOT

Hakuninvahe 1, 26100 Rauma

02-8376 6100

info@satatech.fi

Avoinna arkisin 7.00-16.00

Y-tunnus: 2575266-3

Seuraa meitä Facebookissa

Seuraa meitä Instagramissa

©2025 Satatech Talotekniikka Oy