AJANKOHTAISTA
ÖLJYLÄMMITYSJÄRJESTELMÄSTÄ LUOPUMISEEN HAETTAVANA VALTIONAVUSTUSTA
Julkaistu 10.8.2020
Ympärivuotisessa asuinkäytössä olevien pientalojen omistajille on tarjolla valtionavustusta öljylämmitysjärjestelmän poistamiseen ja öljylämmitysjärjestelmän korvaamiseen muilla lämmitysmuodoilla. Avustus on osa koronakriisin jälkeistä talouden elvytystä, joka on hyväksytty eduskunnan kesäkuun lisätalousarviossa. Avustuksen myöntää keskitetysti koko Suomeen Pirkanmaan ELY-keskus.
Avustusta myönnetään 4 000 euroa, kun pientalossa siirrytään kaukolämpöön, maalämpöpumppuun tai ilma-vesilämpöpumppuun. Kun siirrytään muihin lämmitysjärjestelmiin, avustusta myönnetään 2 500 euroa. Avustusta ei voida myöntää fossiilisia polttoaineita käyttäviin rakennuskohtaisiin lämmitysjärjestelmiin.
Avustusta myönnetään lämmitysjärjestelmää kohden. Asunto-osakeyhtiöiden lämmitysjärjestelmät eivät kuulu avustuksen piiriin.
Avustushaku avautuu alustavan tiedon mukaan syyskuun 2020 alussa, mutta avustusta voidaan myöntää kustannuksiin, jotka ovat syntyneet 1.6.2020 jälkeen. Avustusta voi hakea niin kauan kuin määrärahaa riittää, kuitenkin enintään syksyyn 2022 asti. Hankkeen on oltava valmis viimeistään 18.11.2022.
AJANKOHTAISTA
Cervi Oy on ostanut Satatech Talotekniikka Oy:n koko osakekannan
AJANKOHTAISTACERVI OY ON OSTANUT SATATECH TALOTEKNIIKKA OY:N KOKO OSAKEKANNANJulkaistu 13.1.2026Yritysjärjestelyn myötä Satatech Talotekniikka Oy on nyt osa Cervi-konsernia. Cervi on suomalainen talotekniikan ja olosuhderatkaisujen asiantuntija, jonka kanssa jaamme...
Vuodenvaihteen aukioloajat
AJANKOHTAISTAVUODENVAIHTEEN AUKIOLOAJATJulkaistu 17.12.2025Palvelemme ja työskentelemme arkipäivisin normaalia pienemmällä henkilöstömäärällä, jonka vuoksi vikailmoituksiin reagointi saattaa pidentyä. Puhelinvaihteemme on avoinna päivittäin, osittain rajoitetuin...
Uusi etäohjaussovellus MelCloud Home julkaistu
AJANKOHTAISTAUUSI ETÄOHJAUSSOVELLUS MELCLOUD HOME JULKAISTUJulkaistu 12.9.2025Mitsubishi Electric -lämpöpumppujen etäohjaukseen on julkaistu uusi sovellus MelCloud Home. Löydät maksuttoman sovelluksen puhelimen sovelluskaupasta. Vaihtoehtoisesti voit käyttää...
RAAKA-AINEEMME ON ILMA
Satatech Talotekniikka Oy on perustettu vuonna 2013 ja osana suomalaista Cervi-konsernia. Toimipisteemme sijaitsee Raumalla Hakuninvaheella lähellä suurteollisuutta ja satamaa. Henkilöstömme koostuu lähes kahdestakymmenestä alansa ammattilaisesta.
Suoritamme urakointia pääsääntöisesti Satakunnan alueella. Yksittäisiä asennusprojekteja suoritamme myös muualla Suomessa ja ulkomailla.
Laajat palvelut ovat kaikkien käytettävissä. Asiakkaitamme ovat julkishallinto, yritykset, rakennusliikkeet, taloyhtiöt ja kotitaloudet.
PALVELUT
YHTEYSTIEDOT
Hakuninvahe 1, 26100 Rauma
02-8376 6100
info@satatech.fi
Avoinna arkisin 7.00-16.00
Y-tunnus: 2575266-3
Seuraa meitä Facebookissa
Seuraa meitä Instagramissa
©2026 Satatech Talotekniikka Oy



