AJANKOHTAISTA

TALOYHTIÖIDEN VUOSIHUOLLOT JA KANAVAPUHDISTUKSET KESKEYTETÄÄN TOISTAISEKSI

Julkaistu 17.3.2020

 

Satatech Talotekniikka Oy on 17.3.2020 päättänyt keskeyttää taloyhtiöiden asunnoissa tehtävät vuosihuollot sekä kanavapuhdistustyöt toistaiseksi. Tällä toimenpiteellä pyrimme turvaamaan oman henkilöstön terveyden sekä estämme mahdollisesti koronaviruksen leviämistä.

Monessa taloyhtiössä asuu myös iäkkäämpää väkiluokkaa, joten töiden suorittaminen osittain ei onnistu nykyisessä tilanteessa.

Keskeytys on voimassa toistaiseksi ja tilannetta tarkastellaan päivittäin tulevan tiedon mukaan.

YKSITTÄISET TYÖT TALOYHTIÖISSÄ
Yksittäisten töiden suorittamisesta taloyhtiöiden asunnoissa keskustellaan aina tapauskohtaisesti.

Kiireelliset hälytysluonteiset työt toteutetaan asunnoissa normaalisti.

Satatech Talotekniikka Oy seuraa koronavirustilanteen kehittymistä ja noudattaa viranomaisilta tulevia ohjeita ja määräyksiä. Tarvittavat muutokset työjärjestelyihin ja toimintaan tehdään tilanteen muuttuessa välittömästi. Noudatamme toiminnassamme sisäisiä laadittuja ohjeita ja henkilöstön ja asiakkaiden terveyden turvaaminen on meille tärkeää.

Mahdollisista muutoksista tiedotetaan työn tilaajaa erikseen.

Lisätietoja:
Jukka Otamo, 0443400525, jukka.otamo@satatech.fi

AJANKOHTAISTA 

Kevät on hyvä aika hankkia kesän jäähdytys

Kevät on hyvä aika hankkia kesän jäähdytys

AJANKOHTAISTAKEVÄT ON HYVÄ AIKA HANKKIA KESÄN JÄÄHDYTYSJulkaistu 10.4.2023Kevät on hyvä aika hankkia ilmalämpöpumppu kesäajan jäähdytykseen. Kesää lähestyttäessä asennusjonot ovat edellisinä vuosina kasvaneet huomattavasti. Hankkimalla laitteen nyt keväällä, varmistut...

Toimipisteeemme sijaitsee Raumalla yli 600 m2 toimitiloissa. Yritys on täysin yksityisomistuksessa. Henkilöstömme koostuu lähes kahdestakymmenestä alansa ammattilaisesta.

Suoritamme urakointia pääsääntöisesti Satakunnan alueella. Yksittäisiä asennusprojekteja suoritamme myös muualla Suomessa ja ulkomailla.

Laajat palvelut ovat kaikkien käytettävissä. Asiakkaitamme ovat julkishallinto, yritykset, rakennusliikkeet, taloyhtiöt ja kotitaloudet.

YHTEYSTIEDOT

Hakuninvahe 1, 26100 Rauma
Puh. 02-8376 6100
Sopimuspäivystys 24/7: 040-660 7882
info@satatech.fi

Avoinna arkisin 7.00-16.00

Katso kaikki yhteystiedot

Seuraa meitä Facebookissa

©2023 Satatech Talotekniikka Oy