AJANKOHTAISTA
TALOYHTIÖIDEN VUOSIHUOLLOT JA KANAVAPUHDISTUKSET KESKEYTETÄÄN TOISTAISEKSI
Julkaistu 17.3.2020
Satatech Talotekniikka Oy on 17.3.2020 päättänyt keskeyttää taloyhtiöiden asunnoissa tehtävät vuosihuollot sekä kanavapuhdistustyöt toistaiseksi. Tällä toimenpiteellä pyrimme turvaamaan oman henkilöstön terveyden sekä estämme mahdollisesti koronaviruksen leviämistä.
Monessa taloyhtiössä asuu myös iäkkäämpää väkiluokkaa, joten töiden suorittaminen osittain ei onnistu nykyisessä tilanteessa.
Keskeytys on voimassa toistaiseksi ja tilannetta tarkastellaan päivittäin tulevan tiedon mukaan.
YKSITTÄISET TYÖT TALOYHTIÖISSÄ
Yksittäisten töiden suorittamisesta taloyhtiöiden asunnoissa keskustellaan aina tapauskohtaisesti.
Kiireelliset hälytysluonteiset työt toteutetaan asunnoissa normaalisti.
Satatech Talotekniikka Oy seuraa koronavirustilanteen kehittymistä ja noudattaa viranomaisilta tulevia ohjeita ja määräyksiä. Tarvittavat muutokset työjärjestelyihin ja toimintaan tehdään tilanteen muuttuessa välittömästi. Noudatamme toiminnassamme sisäisiä laadittuja ohjeita ja henkilöstön ja asiakkaiden terveyden turvaaminen on meille tärkeää.
Mahdollisista muutoksista tiedotetaan työn tilaajaa erikseen.
Lisätietoja:
Jukka Otamo, 0443400525, jukka.otamo@satatech.fi
AJANKOHTAISTA
Kotitalousvähennys ja muut avustukset vuonna 2025
AJANKOHTAISTAKOTITALOUSVÄHENNYS JA MUUT AVUSTUKSET VUONNA 2025Julkaistu 23.1.2025TUET JA VÄHENNYKSET ENERGIAREMONTTIIN VUODELLE 2025Lämpöpumppuinvestointiin on saatavilla merkittäviä taloudellisia tukia. Vaihtoehtoja on kolme: kotitalousvähennys, korotettu...
Vuodenvaihteen aukioloajat
AJANKOHTAISTAVUODENVAIHTEEN AUKIOLOAJATJulkaistu 17.12.2024Kaikki talotekniikkapalvelut ovat saatavilla myös joulun aikana. Palvelemme ja työskentelemme arkipäivisin normaalisti muutamaa liikkeemme aukioloaikojen supistusta lukuunottamatta. Pyhäpäivinä olemme...
Etsimme joukkoomme huoltoasentajaa ilmanvaihtoon
AJANKOHTAISTAETSIMME JOUKKOOMME HUOLTOASENTAJAA ILMANVAIHTOONJulkaistu 11.10.2024Satatech Talotekniikka Oy on ilmastointiin, jäähdytykseen, LVI-huoltoon, lämpöpumppuihin ja LVI-alan konsultointitehtäviin erikoistunut palveluyritys. Asiakkaamme ovat julkishallinto,...
Toimipisteeemme sijaitsee Raumalla yli 600 m2 toimitiloissa. Yritys on täysin yksityisomistuksessa. Henkilöstömme koostuu lähes kahdestakymmenestä alansa ammattilaisesta.
Suoritamme urakointia pääsääntöisesti Satakunnan alueella. Yksittäisiä asennusprojekteja suoritamme myös muualla Suomessa ja ulkomailla.
Laajat palvelut ovat kaikkien käytettävissä. Asiakkaitamme ovat julkishallinto, yritykset, rakennusliikkeet, taloyhtiöt ja kotitaloudet.
PALVELUT
YHTEYSTIEDOT
Hakuninvahe 1, 26100 Rauma
02-8376 6100
info@satatech.fi
Avoinna arkisin 7.00-16.00
Y-tunnus: 2575266-3
Seuraa meitä Facebookissa
Seuraa meitä Instagramissa
©2025 Satatech Talotekniikka Oy