AJANKOHTAISTA
ÖLJYLÄMMITYSJÄRJESTELMÄSTÄ LUOPUMISEEN HAETTAVANA VALTIONAVUSTUSTA
Julkaistu 10.8.2020
Ympärivuotisessa asuinkäytössä olevien pientalojen omistajille on tarjolla valtionavustusta öljylämmitysjärjestelmän poistamiseen ja öljylämmitysjärjestelmän korvaamiseen muilla lämmitysmuodoilla. Avustus on osa koronakriisin jälkeistä talouden elvytystä, joka on hyväksytty eduskunnan kesäkuun lisätalousarviossa. Avustuksen myöntää keskitetysti koko Suomeen Pirkanmaan ELY-keskus.
Avustusta myönnetään 4 000 euroa, kun pientalossa siirrytään kaukolämpöön, maalämpöpumppuun tai ilma-vesilämpöpumppuun. Kun siirrytään muihin lämmitysjärjestelmiin, avustusta myönnetään 2 500 euroa. Avustusta ei voida myöntää fossiilisia polttoaineita käyttäviin rakennuskohtaisiin lämmitysjärjestelmiin.
Avustusta myönnetään lämmitysjärjestelmää kohden. Asunto-osakeyhtiöiden lämmitysjärjestelmät eivät kuulu avustuksen piiriin.
Avustushaku avautuu alustavan tiedon mukaan syyskuun 2020 alussa, mutta avustusta voidaan myöntää kustannuksiin, jotka ovat syntyneet 1.6.2020 jälkeen. Avustusta voi hakea niin kauan kuin määrärahaa riittää, kuitenkin enintään syksyyn 2022 asti. Hankkeen on oltava valmis viimeistään 18.11.2022.

AJANKOHTAISTA
Satatech Talotekniikka Oy oli vuoden 2019 suurin Mitsubishi Electric -jälleenmyyjä Satakunnan alueella
AJANKOHTAISTA SATATECH TALOTEKNIIKKA OY OLI VUODEN 2019 SUURIN MITSUBISHI-JÄLLEENMYYJÄ SATAKUNNASSAJulkaistu 8.2.2020Satatech Talotekniikka Oy oli maahantuoja Scanofficen suurin Mitsubishi Electric -ilmalämpöpumppujen jälleenmyyjä Satakunnan alueella vuonna 2019....
Toimipisteeemme sijaitsee Raumalla yli 600 m2 toimitiloissa. Yritys on täysin yksityisomistuksessa. Henkilöstömme koostuu lähes kahdestakymmenestä alansa ammattilaisesta.
Suoritamme urakointia pääsääntöisesti Satakunnan alueella. Yksittäisiä asennusprojekteja suoritamme myös muualla Suomessa ja ulkomailla.
Laajat palvelut ovat kaikkien käytettävissä. Asiakkaitamme ovat julkishallinto, yritykset, rakennusliikkeet, taloyhtiöt ja kotitaloudet.
PALVELUT
YHTEYSTIEDOT
Hakuninvahe 1, 26100 Rauma
02-8376 6100
info@satatech.fi
Avoinna arkisin 7.00-16.00
Y-tunnus: 2575266-3
Seuraa meitä Facebookissa
Seuraa meitä Instagramissa
©2025 Satatech Talotekniikka Oy